¡Viva España! – Kataloniaa kahdessa viikossa osa1 – Salou ja Port Aventura

Vielä viisi vuotta sitten en ollut mitenkään erityisen innostunut Espanjasta. En ollut käynyt siellä koskaan eikä minulla ollut suurta halua sinne mennäkään. Suunnittelin tyttäreni kanssa jo perinteeksi muodostunutta kesämatkaamme ja niin vain kävi, että kohteeksi valikoitui Kataloniassa Välimeren rannalla sijaitseva Salou. Suurimmat syyt kohteen valintaan olivat kohtuullinen hinta, Barcelonan läheisyys ja Saloussa sijaitseva Port Aventuran elämyspuisto. Sinne siis lähdettiin ilman suurempia odotuksia. Ajatuksena oli viettää laatuaikaa tyttäreni kanssa ja pitkälti hänen ehdoillaan.

Ensimmäisenä iltana väsytti ja Emilia sai rakot jalkoihin

Saavuimme juhannusaattona Salouhin. Olimme valinneet vaatimattoman majoituksen hyvällä sijainnilla ja uima-altaalla. Hintaan kuuluivat myös aamiainen ja illallinen, mikä sopi hyvin kuvaan. Olimme liikkeellä melko pienellä budjetilla ja pääpaino oli suunniteltu syömisen sijasta tekemiseen ja shoppailuun. Olinhan liikkeellä 13 – vuotiaan tyttäreni kanssa.

Hotellimme oli edullinen huoneistohotelli,
mutta siellä oli kaikki tarvittava ja se oli oikein viihtyisä

Olimme lähteneet kotoa lentokentälle jo aamuyöstä, minkä vuoksi väsymys painoi silmiä. Lähdimme silti tutkimaan Salouta uteliaina. Ensivaikutelma oli ehkä vähän tylsä, mutta toimiva lomakohde. Joka puolella oli brittikuppiloita ja pubeja. Rantakatu oli leveä ja sitä reunustivat palmut. Espanjalaiseen tyyliin se oli kiiltävän puhdas ja siellä täällä suihkusivat kauniit suihkulähteet. Rantakadun vieressä välkehti meri ja pitkä valkohiekkainen beach aurinkovarjoineen. Emilia oli ihastuksissaan. Tämä näyttää vähän samalta kuin kuvat Miami Beachilta, hän sanoi.

Saloussa on pitkä valkohiekkainen beach.
Kyseessä on osa Costa del Doradan rannikkoalueesta Barcelonasta etelään.

Rantakatu on espanjalaiseen tyyliin pitkä, leveä ja puhdas.

Melko lyhyen kävelyn jälkeen menimme hotellille illalliselle ja sen jälkeen huoneeseen lepäämään. Emilia oli saanut jo heti aluksi rakot jalkoihinsa. Tyttö lueskeli sängyssä kirjaa ja nukahti pian yöunille. Minä istuskelin vielä parvekkeella huopaan kääriytyneenä. Ilma oli yllättävän viileä. Juhannusaattoa juhlitaan myös Espanjassa. Siellä perinteisiin kuuluu paukutella raketteja ja järjestää ilotulituksia. Ehdin ihastelemaan muutamaa hienoa rakettia, mutta minunkin oli pakko mennä nukkumaan jo paljon ennen puoltayötä. Juhannusraketit jäivät ihailematta. Väsymys oli sen verran kova.

Aamulla heräsimme pirteänä ja yksinkertainen edullinen hotelli yllätti meidät upealla monipuolisella kuohuviiniaamiaisella. Kokit paistoivat pyynnöstä munakkaita, vohveleita ja vaikka hampurilaisia. Maistelimme myös ensimmäistä kertaa elämässämme churroja: upporasvassa käristettyjä ohuita munkkitankoja. Ne olivat todella hyviä! Illallinenkin oli ollut ihan maittava. Saatoimme siis olla erittäin tyytyväisiä hotelliimme.

Hotellin illallinen ja aamiainen nautittiin täällä.
Meistä asukkaista pidettiin todella hyvää huolta.
Joka perjantai kaikki hotellin naiset saivat punaiset ruusut.

Aamiaisen jälkeen sain Emilian ylipuhuttua vuokraamaan polkupyörät. Illan viileydestä ei ollut enää tietoakaan. Päivä oli kuuma eikä meillä ollut mihinkään kiire. Pyörien kanssa Salou oli nopeasti hahmotettu ja lähdimme ajelemaan rantakatua pitkin läheiseen Cambrilsin kalastajakylään.

Matkaa oli vajaat kymmenen kilometriä. Rantakatu tarjosi upeat näköalat merelle eikä kuumuuskaan tuntunut tukahduttavalta mereltä käyvän tuulen vireen vuoksi. Ihastelimme matkalla upeaa hiekkataidetta. Ajelimme myös pienen puusillan yli. Alla oli pieni joenuoma ja pysähdyimme sillalle katselemaan tarkemmin. Matka kuitenkin jatkui nopeasti kun huomasimme uoman olevan täynnä rottia.

Cambrilsin kylään pääsee pyöräilemään
rantaviivaa pitkin kulkevaa kevyen liikenteen väylää.

Matkalla ihastelimme käsittämättömän hienoja hiekkataideteoksia.

Tämän tekemiseen on tarvittu taitoa ja viitseliäisyyttä.

Pääsimme perille Cambrilsiin ja pulahdimme ensimmäisenä uimaan upealta hiekkarannalta. Hiukan kuivuttuamme ajelimme pyörillä Cambrilsin vanhan kaupungin vanhoja kapeita katuja. Siellä tuntuikin mukavan viileältä. Uuden keskustan puolelta ostimme Emilialle kengät – hän kun oli ehtinyt jo edellisenä päivänä saamaan ne rakot jalkoihinsa. Jäimme vielä lounaalle kauniiseen kalastajakylään. Söimme paellaa josta tosin tyttäreni ei oikein välittänyt kaikkine simpukoineen ja äyriäisineen.

Cambrilsin kalastajakylässäkin on hieno rantaboulevardi.

Vanhan kaupungin kapeilla kujilla oli viileää pyöräillä.

Päivä kului mukavasti pyörän selässä. Illallistimme jälleen hotellilla, mutta jaksoimme tällä kertaa lähteä sen jälkeen vielä tutkimaan Salouta toisesta suunnasta. Olimme ajatelleet, ettei siellä ole enää mitään, mutta yllätykseksemme löysimme sieltä ihastuttavia pieniä merenpoukamia, joissa oli suloisia luonnontilaisia beacheja. Pysähdyimme korkeimmalle kohdalle ihailemaan kuinka aurinko laski nopeasti mereen. Näky oli todella kaunis. Pimeyden laskeuduttua jouduimme luopumaan vuokrapyöristämme. Katselimme ihmisvilinää hotellin läheisellä terassilla vielä hetken. Sänky tuntui kuitenkin kutsuvan hotellilla, joten painuimme nukkumaan.

Aamulla lähdimme noin kymmenen aikaan kävellen parin kilometrin päässä sijaitsevaan Port Aventura elämyspuistoon. Olimme ostaneet puistoon kahden päivän liput jo Suomesta käsin. Kyseessä on Euroopan toiseksi suurin elämyspuisto heti Pariisin Disneylandin jälkeen. Puisto on jaettu teemoittain erilaisiin alueisiin, kuten Välimeri, Kiina, Polynesia ja Villi Länsi. Viidessä vuodessa on varmasti ehtinyt tapahtumaan paljon, mutta puisto teki meihin vaikutuksen jo tuolloin. Heti aluksi vastaan kävelivät Kippari Kalle ja Nakke Nakuttaja.

Port Aventuran Kiina muistuttaa paljon esikuvaansa

Port Aventuran Meksikosta löysimme Maya patsaita

Port Aventuran Polynesiassa pääsimme Aloha tunnelmiin

Port Aventuran Villi Länsi tarjoili myös Pieni Talo Preerialla tunnelmaa

Port Aventuran Välimeriosastolla näytti tältä

Teema-alueet on rakennettu todella hienosti. Pystyimme helposti kuvittelemaan lavasteiden avulla olevamme Hawaijilla tai Villissä Lännessä. Me teimme pienen arviointivirheen heti aluksi ja jäimme jonottamaan kauden uutuuslaitteeseen sisääntuloportin läheisyyteen. Jonoa riittikin kahdeksi tunniksi.

En olisi ikinä uskonut, että jopa jonottaminen lomalla voi olla hauskaakin. Meillä ei ollut kiire mihinkään, ehdimme juttelemaan ja hassuttelemaan monet jutut tyttäreni kanssa. En ollutkaan pitkään aikaan viettänyt niin intensiivisesti aikaa yhden elämäni tärkeimmän ihmisen kanssa. Oli myös hauskaa seurata muiden jonottamisrituaaleja ja arvailla mistä päin maailmaa he ovat ja mitä kieltä he puhuvat. Niin se tosiaan on, että asenne auttaa joka asiassa. On asioita joita ei voi muuttaa. Ne on vain hyväksyttävä ja etsittävä niiden hyvät puolet.

Jonottaminen loppui aikanaan ja pääsimme hurjaksi mainostetun vuoristoradan kyytiin. Meillä kävi vielä harvinaisen hyvä tuuri. Pääsimme istumaan koko vaunujonon ensimmäiseen vaunuun, josta oli täysin esteetön näkymä eteenpäin. Tiesimme jo etukäteen, että matkalla tulemme olemaan välillä pää alaspäin ja että laitteen huippunopeus on 135 km/h. Yllätyksenä sen sijaan tuli, että vaunujono lähti liikkeelle kuin kuula tykinsuusta. Valtavan keskipakovoiman seurauksena posket painuivat lommolle ja koko vartalo liimaantui tiiviisti selkänojaa vasten. Ilmavirta oli niin voimakas, että se melkein salpasi hengen. Kyyti ei kestänyt kovin kauaa, mutta sai kyllä adrenaliinitason nousemaan. Olimme erittäin tyytyväisiä kokemukseemme.

Ensimmäisen hurja laitteen (rata taustalla)
ja pitkän jonotuksen jälkeen maistuivat virvokkeet laivaravintolassa.

Rauhoittelimme fiiliksiä nautiskelemalla virvoittavat juomat läheisessä laivaravintolassa ja jatkoimme matkaamme Polynesiaan. Siellä tunnelma oli täysin erilainen. Vesi solisi, aloha musiikki soi ja kukat tuoksuivat. Rakennusten katot olivat heinää ja työntekijöiden kauloissa heiluivat lei kukkaseppeleet.

Kuumuus sai meidät kaipaamaan jotain virkistystä ja suuntasimmekin Hawaijitunnelmissa vesivuoristorataan. Jouduimme odottelemaan taas tunnin, mutta rata oli kiva ja kastuimme viimeisessä laskussa. Päivä oli jo niin pitkällä, että lounasravintola Bora Bora alkoi houkuttaa. 

Polynesiassa oli monenlaisia vesiratoja

Draco Khan vuoristoradassa koimme vauhdin hurmaa

Lounaan jälkeen matkasimme Kiinaan. Sielläkin pidimme kiinni vuoristoratateemasta ja testasimme Draco Khan radan. Kyyti oli jälleen huimaa ja hauskaa. Pää kävi yhteensä kahdeksan kertaa alaspäin. Olimme jo aika väsyneitä kuumuudesta ja huimista kokemuksista johtuen. Niinpä istuimme jäätelötötteröiden kanssa varjoon Magic Housen eteen odottelemaan seuraavan näytöksen alkua.

Taikatalon esitys oli upea kuplashow. The Bubleshown aikana saimme ihastella mitä kaikkea voi tehdä saippuakuplien kanssa. Taitava mies puhalteli suuria ja pieniä kuplia, välillä hän puhalteli niiden sisään savua. Näytti siltä, että hän pystyy tekemään kuplilla ihan mitä tahansa. Show huipentuikin siihen, että hän oli lopulta itse kahden päällekkäisen kuplan sisällä.

Shown loputtua olimme saaneet lisää virtaa niin paljon, että pinkaisimme takaisin Polynesiaan nauttimaan Aloha Showsta. Uskon, ettei missään Euroopassa voi päästä lähemmäksi aitoa Hawaijitunnelmaa. Tuntui, kuin olisimme käyneet noilla kaukaisilla trooppisilla saarilla. Tunnelma vei mukanaan ja esiintyjien asut tekivät vaikutuksen upeudellaan.

Ehdimme vielä ennen puistosta pois lähtemistä kokea tulevaisuuden sukellusseikkailun. Se oli todella upeisiin lavasteisiin rakennettu 3D elokuva, jossa oli liikkuva ja tärisevä katsomo. Kokonaisuus tuntui todella huimalta seikkailulta.

Kun kävelimme takaisin hotellille, kertyi taivaalle nopeasti pilviä ja ilma muuttui viileäksi. Ei kuitenkaan alkanut sataa. Kuinka ihanaa olikaan käydä suihkussa ja illallisella ja nukahtaa sen jälkeen uneksimaan taas seuraavan päivän Port Aventura seikkailuista.

Aamulla lähdimme matkaan jo hyvissä ajoin, jotta välttäisimme jonottamiset. Ilma oli huomattavasti viileämpi kuin edellisenä päivänä, mutta edelleenkään ei satanut. Olimme tehneet tälle toiselle päivälle strategian ja oppineet edellisen päivän virheistä. Suunnistimme nyt heti aamusta puiston perimmäiseen nurkkaan ja ajattelimme aloittaa kierroksen ikään kuin väärin päin. Olihan meillä lisäksi puolet koko puistosta vielä kokonaan kokematta.

Saapuessamme Kiinaan, huomasimme, että Draco Khan vuoristorataan ei ollut lainkaan jonoja. meidän oli ihan pakko mennä siihen ja vielä kahteen kertaan peräkkäin. Aamu alkoi siis vauhdikkaasti. Kun olimme päässeet vauhdin hurmaan, päätimme kokeilla heti seuraavaksi 100 metriä korkean tornin, josta meidät pudotettaisiin vapaapudotuksella alas. Kokemus oli aikamoinen. Jopa minä hurjapäänä ja entisenä huvipuistotyöntekijänä olin täysin tyrmistynyt.

100 metriä vapaata pudotusta. Kyllä oli hurja kokemus!

Laite hilasi meitä pikkuhiljaa ylöspäin. Luulisi, että matkalla olisi voinut ihailla upeita maisemia, mutta totta puhuakseni taistelin koko ajan paniikkia vastaan. Tunne oli jotenkin niin epäluonnollinen, siis mitä, jos nämä laitteet pettävät, ajattelin varmaan tuhat kertaa matkan aikana. Minut valtasi aivan järkyttävä korkean paikan kammo, enkä tietenkään päässyt istuimesta mihinkään. Puristin käsinojia rystyset valkoisena ja kiinnitin katseeni horisontissa näkymään vuorijonoon.

Yritin ajatella ja jutustella kepeitä asioita. Ylös päästiin, mutta olin aivan kauhusta kankeana. Kuulimme epämääräisiä ääniä ja istuin nytkähti hiukan alaspäin. Puristin huulia yhteen etten alkaisi kirkumaan. Tyttärenikin oli aivan hiljaa viereisellä istuimella. Pieni parahdus kuitenkin pääsi huuliltani, kun tuolit alkoivat hitaasti kallistua siten, että lopulta kasvomme osoittivat suoraan alas. Voi luoja, ajattelin. Mihin kaikkeen sitä vapaaehtoisesti alkaakaan?

Tuntui, että killuimme yläilmoissa ikuisuuden, kunnes yhtäkkiä putoaminen alkoi; luonnollisesti hurjalla vauhdilla. Yllättäen se ei enää tuntunut lainkaan pahalta. Mieluumminkin nautin vauhdista ja ennen kaikkea siitä, että ei tarvinnut pelätä enää siellä korkealla. Pudotus oli nopeasti ohi ja tärisin ihan kauttaaltaan, kun nousin laitteesta. Se taisi sittenkin olla vähän liian hurja minulle. Yksi kerta siinä riitti ihan mainiosti. Emiliakaan ei halunnut uusia kokemusta, joten jatkoimme matkaa.

Port Aventurasta löytyy myös Grand Canyon

Lisää Villin Lännen menoa Port Aventurassa

Seuraavaksi kävimme monissa suhteellisen kesyissä vuoristoradoissa Port Aventuran Meksiko ja Villi Länsi alueilla. Löysimme itsemme myös ”Grand Canyonilta” ja ymmärsimme, että olimme tulleet takaisin pääporteille. Kello ei ollut vielä paljonkaan ja adrenaliinitasomme oli jälleen normalisoitunut. Niinpä lähdimme takaisin puistoon etsimään uusia kokemuksia. Meksikossa pääsimme keskelle Indiana Jones tyyppistä seikkailua. Show oli rakennettu niin, että olimme ikään kuin osa sitä. Ihan mahtavaa! Shown jälkeen maistuivat burritot ja vielä jälkiruuaksi jäätelöt Villin Lännen puolella.

Port Aventuran Meksikossa pääsimme Indiana Jonesin tunnelmiin

Huomasimme, että koko puiston läpi kulkee maisemajuna, jonka kyytiin hyppäsimme seuraavaksi. Olipa se mukavan rauhallista menoa. Jäimme pois kokonaisen kierroksen jälkeen jälleen Villiin Länteen. Vauhtikiintiö oli melko täynnä, joten lähdimme katsomaan ulkoilmanäytöstä Villin Lännen tyyliin. Esitys oli hauska ja mukaansa tempaava. Tarina vei mukanaan ja se oli rakennettu niin, että kieltä ei tarvinnut ymmärtää.

Villissä Lännessä piti osata käyttäytyä

Hieno show oli rakennettu niin, ettei kieltä tarvinnut välttämättä ymmärtää.

Saluunasta löytyi oikea can can-show

Lähdimme analysoimaan näytöstä läheiseen saluunaan. Yllätykseksemme siellä alkoi juuri aito can can show. Tilasimme kanakorin ja juomat pöytään ja nautimme taas uudenlaisesta tunnelmasta. Kävelimme vielä päämäärättä pitkin puistoa ja päädyimme laivan kyytiin joka lähti Kiinasta. Pääsimme sillä lähelle pääporttia, mikä sopi meille oikein hyvin. Kello oli jo paljon ja meillä oli päivän osalta kokemuksia enemmän kuin osasimme alun perin odottakaan.

Niinpä lähdimme taas hotellia kohti. Illallisen jälkeen kuulimme, että hotellilla oli illalla Polynesia Show. Se sopi hyvin teemaan ja olimme liian väsyneitä lähtemään minnekään kauemmaksi. Niinpä nautimme Hawaijitunnelmista ja tansseista vielä illallakin. Emilia haettiin tanssiin mukaan. Siellä lantiot pyörivät ja ihmiset taputtivat. Takaisin pöytään tultuaan tuolloin 13-vuotias neiti totesi, että oli aika märät kiitossuukot poskille tuolta hikiseltä mieheltä.

Ihanaa Espanja, hurraa Port Aventura meidän alkuloma oli ollut tähän mennessä ihan huippu. Aivan mahtavaa, että sitä oli vielä monta päivää jäljellä.

 ¡Viva España! – Kataloniaa kahdessa viikossa tarinat jatkuvat seuraavan osan voi lukea täältä